Mulle pitäisi varmaan laittaa joku odotus-vauva-blogikielto!
Eksyin taas lukemaan tarinoita niistä raskauksista, synnytyksistä ja vauva-ajoista, joissa kaikki ei ole mennyt niinkuin piti. Paljon on koskettavia tarinoita ja taitavia kirjoittajia, jotka jaksavat kaiken keskellä jakaa tarinansa. Kiitos heille kaikille!
Jostain syystä uppoan näihin tarinoihin ihan todenteolla. Täällä minä sitten itken elämän raastavuutta ja sitten itken ilonkyyneleitä, jos tarinat saavatkin iloisia käänteitä. Ja kaikki nämä tarinat jättävät vahvan jälkensä minuun.
Saan olla kiitollinen siitä, kuinka hyvin meillä asiat on. Pystyin nauttimaan raskausajastani, kaikki meni hyvin synnytystä myöten ja lapseni on (lähes :))terve. Jokaisen tarinan jälkeen tätä kaikkea arvostaa aina vaan enemmän ja raskaina hetkinä niistä saa kummasti voimaa sekä perspektiiviä asioihin. Kaikista vaikeuksista huolimatta meillä menee hyvin!
Kiitos ja anteeksi :)
torstai 4. lokakuuta 2012
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Imetyksen ihanuus!
Imetys on asia, joka tuntuu herättävän paljon tunteita ja mielipiteitä, joten kerronpa hieman meidän imetystaipaleesta.
Minulle oli jo heti raskauden alkuvaiheesta lähtien selvää, että aion imettää. Hämmästelin, kun minulta asiasta kysyttiin, koska minusta se oli jotenkin niin luonnollista ja itsestään selvää, että lasta imetetään. Maitoakin alkoi herumaan jo raskausaikana, joten olin aika luottavainen sen suhteen, että maitoa tulisi myös vauvan synnyttyä. Ja niinhän sitä tulikin!
Synnytyksen jälkeen sain vauvan aika nopeasti rinnalle ja pieni neiti oppi samantien imemään. Itse nuokuin ja nukahtelin ensi-imetyksen ajan, mutta hieno hetki se oli jokatapauksessa :) Pieni viihtyi tissillä ja söi pitkään ja hartaasti. Vähän harmitti, että minkäänlaista imetysohjausta en saanut, sillä osuimme synnytysruuhkaan ja osasto oli aivan täynnä.
"Haasteet" alkoivat jo synnytyksestä seuraavana aamuna, kun maito nousi oikein kunnolla! Rinnat olivat niiiiin täynnä, että pieni ei saanut niistä edes otetta. Onneksi sain sentään pumpun avuksi!
Kotiin päästyämme maitoa tuli edelleen aivan liikaa; sitä valui ja suihkusi! Pienen oli vaikea syödä ja pumppua oli käytettävä tiuhaan, sillä tissit tuntui räjähtävän. Kiitin onneani, että olin jotain kautta saanut vanhan käsikäyttöisen rintapumpun! Olisin ollut aivan pulassa ilman sitä!
Pian alkoikin seuraava imetysvaiva, nimittäin kipu! AIJAIJAIJAI! Miksei kukaan ollut kertonut, että imettäminen voi sattua niin p****leesti?! Jokapaikassa vain toitotettiin sitä, kuinka ihanaa ja läheistä imettäminen on, mutta se kipu...! Jokaisen imetyksen aloittaminen oli tuskaa, sillä nännit olivat niin arat ja siihen päälle vielä lävähti kipeät jälkisupistukset (en ollut moisista ikinä kuullutkaan!) joita seurasi rintojen pakottaminen maidon noustessa..Bepanthenia kului, mutta tissien kunto vaan huononi. Lopulta oli pakko käydä ostamassa rintakumit, jotta nännit pääsisivät paranemaan. Pari viikkoa täytyi imettää osittain kumien kanssa, kunnes rinnat alkoivat taas kestämään pienen neidin napakan imun.
Suihkutissisyyden takia neiti suosi syömistä makuullaan. Niinpä iso osa päivistä meni pötkötellessä. Kyllä me yritimme istuvilteenkin, mutta se oli selkeästi hankalaa pienelle neidille. Tämä toi kuitenkin oman haasteensa ruokailuun, sillä aina piti löytyä paikka, jossa pötköttää.
Parikuisena neiti alkoi rintaraivaroimaan. Olin aluksi todella ihmeissäni, kun neiti oli selkeästi nälkäinen ja halusi tissiä, mutta sen saadessaan alkoi kauhea huuto ja vääntäytyminen. Ja sama toistui monta kertaa päivässä. Se oli henkisesti todella raastavaa! Pumppasin maitoa ja kokeilin tarjota pullostakin, mutta reaktio oli sama. Aloin jo olemaan todella huolissani, kun sitten sopiva syömiskeino löytyikin; unenpöpperö!
Itse olin jo tehnyt kokeiluja syömäni vehnän vaikutuksista neidin vointiin ja imetysdieetti oli alkanut.
Raivarit helpottivat hetkeksi, kunnes palasivat noin kuukauden päästä entistä rajumpina. Enää ei unenpöpperöt auttaneet, vaan lisäksi piti olla edelleen makuuasento, pimeää ja hiljaista. Kyläily ja liikkuminen kodin ulkopuolella alkoi olemaan aika hankalaa. Refluksin helpottamiseksi imetysvälit olisi pitänyt saada pidettyä pitkinä ja mielellään säännöllisinä, mutta se oli sula mahdottomuus! Lapsentahtisuus oli meillä ainoa vaihtoehto.
Puljaamista jatkui enemmän ja vähemmän pari kuukautta, kunnes hetkeksi helpotti. Saimme kiinteitä ruokia mukaan ja minä purin imetysdieettini. Pärjäsimme ihan kohtalaisesti, vaikka arki edelleen oli haastavaa ja rytmitöntä. Ongelmat kuitenkin alkoivat uudelleen pikkuhiljaa neidin ollessa n.7-kuinen. Ruoka ei kelvannut, tissi ei kelvannut ja sitä näykittiin (sattuuu!), nukkumiset oli kamalaa.. Samaan saumaan osui hampaiden tuloa, jonka piikkiin hankaluuksia laitetiin. 8-kuisena meno oli kuitenkin jo ihan kaoottista. Aloin taas karsimaan omaa ruokavaliotani, poisten ensin taas vehnän. 8½-kuisena lähti sitten loputkin viljat, maito, soija, porkkana, sitrushedelmät jne.. Neidinkin ruokavalio supistettiin ja niin alkoi taas tissikin kelpaamaan ja ruoka maistumaan. Ja voi sitä helpotusta! Jossain vaiheessa neiti päätti, että enää ei syödä makuullaan ja vaati saada tissin istuvilteen (paitsi unille mentäessä) ja sehän sopi mainiosti! :)
...Kunnes iski seuraava ongelma! Pienet hampaat oli neidistä ilmeisen mukavaa iskeä tissiin kiinni (SATTUU!!). Tätä jatkui estely-yrityksistä huolimatta kuukauden, jonka aikana neiti oli saanut rintani todella huonoon kuntoon! Molemmissa nänneissä oli syviä reikiä, joista valui verta ja joita yritin täyttää rasvalla. Yritin siirtyä pulloon ja pumppasin maitoa, mutta ei kelvannut. Rintakumit revittiin raivolla pois välistä. Kipu oli imettäessä aivan järkyttävää ja sen kruunasi imetyksen päätteksi reikiin iskeytyvät pienet hampaat. Onneksi pureminenkin oli VAIN vaihe, joka sitten loppui itsestään. Ja aivan taatusti olisi imetys loppunut, mikäli olosuhteet olisivat olleet toiset. Nyt oli vaan pakko jatkaa..
Pulloa neiti ole suostunut ottamaan oikeastaan koskaan. Nokkamukit kelpasivat hetken, mutta niistäkin suostui juomaan vain vettä. Tämä on siis tarkoittanut sitä, että olen ollut kiinni neidissä kokoajan. Ja vaikka imetys on ollut paikoitellen täyttä tuskaa, on se myös ollut aivan ihanaakin ja kaiken tuskan ja vaivan arvoista. Rintaraivareista ja lakkoiluista huolimatta tissi on ollut pienelle neidille myöskin TODELLA suuri tuki, turva ja lohtu (ja melkoinen tissitakiainen on ollutkin! :)).
Tällä hetkellä pieni neiti on 1v2kk ja imetän imetysdieetillä edelleen. Emme ole löytäneet sellaista maitoa, joka neidille sopisi ja jota neiti suostuisi juomaan enemmänkin kuin muutaman hörpyn. Välillä tilanne turhauttaa, myönnän! Ja välillä tekisi mieli tehdä jotain omia juttuja. Ja syödä mitä huvittaa. Mutta toisaalta tämä on lyhyt aika ja ehkä myöhemmin elämään mahtuu muutakin :)
Ehkä kerron mielipiteeni imettämisestä ylipäätään ihan omana tekstinään ;)
Minulle oli jo heti raskauden alkuvaiheesta lähtien selvää, että aion imettää. Hämmästelin, kun minulta asiasta kysyttiin, koska minusta se oli jotenkin niin luonnollista ja itsestään selvää, että lasta imetetään. Maitoakin alkoi herumaan jo raskausaikana, joten olin aika luottavainen sen suhteen, että maitoa tulisi myös vauvan synnyttyä. Ja niinhän sitä tulikin!
Synnytyksen jälkeen sain vauvan aika nopeasti rinnalle ja pieni neiti oppi samantien imemään. Itse nuokuin ja nukahtelin ensi-imetyksen ajan, mutta hieno hetki se oli jokatapauksessa :) Pieni viihtyi tissillä ja söi pitkään ja hartaasti. Vähän harmitti, että minkäänlaista imetysohjausta en saanut, sillä osuimme synnytysruuhkaan ja osasto oli aivan täynnä.
"Haasteet" alkoivat jo synnytyksestä seuraavana aamuna, kun maito nousi oikein kunnolla! Rinnat olivat niiiiin täynnä, että pieni ei saanut niistä edes otetta. Onneksi sain sentään pumpun avuksi!
Kotiin päästyämme maitoa tuli edelleen aivan liikaa; sitä valui ja suihkusi! Pienen oli vaikea syödä ja pumppua oli käytettävä tiuhaan, sillä tissit tuntui räjähtävän. Kiitin onneani, että olin jotain kautta saanut vanhan käsikäyttöisen rintapumpun! Olisin ollut aivan pulassa ilman sitä!
Pian alkoikin seuraava imetysvaiva, nimittäin kipu! AIJAIJAIJAI! Miksei kukaan ollut kertonut, että imettäminen voi sattua niin p****leesti?! Jokapaikassa vain toitotettiin sitä, kuinka ihanaa ja läheistä imettäminen on, mutta se kipu...! Jokaisen imetyksen aloittaminen oli tuskaa, sillä nännit olivat niin arat ja siihen päälle vielä lävähti kipeät jälkisupistukset (en ollut moisista ikinä kuullutkaan!) joita seurasi rintojen pakottaminen maidon noustessa..Bepanthenia kului, mutta tissien kunto vaan huononi. Lopulta oli pakko käydä ostamassa rintakumit, jotta nännit pääsisivät paranemaan. Pari viikkoa täytyi imettää osittain kumien kanssa, kunnes rinnat alkoivat taas kestämään pienen neidin napakan imun.
Suihkutissisyyden takia neiti suosi syömistä makuullaan. Niinpä iso osa päivistä meni pötkötellessä. Kyllä me yritimme istuvilteenkin, mutta se oli selkeästi hankalaa pienelle neidille. Tämä toi kuitenkin oman haasteensa ruokailuun, sillä aina piti löytyä paikka, jossa pötköttää.
Parikuisena neiti alkoi rintaraivaroimaan. Olin aluksi todella ihmeissäni, kun neiti oli selkeästi nälkäinen ja halusi tissiä, mutta sen saadessaan alkoi kauhea huuto ja vääntäytyminen. Ja sama toistui monta kertaa päivässä. Se oli henkisesti todella raastavaa! Pumppasin maitoa ja kokeilin tarjota pullostakin, mutta reaktio oli sama. Aloin jo olemaan todella huolissani, kun sitten sopiva syömiskeino löytyikin; unenpöpperö!
Itse olin jo tehnyt kokeiluja syömäni vehnän vaikutuksista neidin vointiin ja imetysdieetti oli alkanut.
Raivarit helpottivat hetkeksi, kunnes palasivat noin kuukauden päästä entistä rajumpina. Enää ei unenpöpperöt auttaneet, vaan lisäksi piti olla edelleen makuuasento, pimeää ja hiljaista. Kyläily ja liikkuminen kodin ulkopuolella alkoi olemaan aika hankalaa. Refluksin helpottamiseksi imetysvälit olisi pitänyt saada pidettyä pitkinä ja mielellään säännöllisinä, mutta se oli sula mahdottomuus! Lapsentahtisuus oli meillä ainoa vaihtoehto.
Puljaamista jatkui enemmän ja vähemmän pari kuukautta, kunnes hetkeksi helpotti. Saimme kiinteitä ruokia mukaan ja minä purin imetysdieettini. Pärjäsimme ihan kohtalaisesti, vaikka arki edelleen oli haastavaa ja rytmitöntä. Ongelmat kuitenkin alkoivat uudelleen pikkuhiljaa neidin ollessa n.7-kuinen. Ruoka ei kelvannut, tissi ei kelvannut ja sitä näykittiin (sattuuu!), nukkumiset oli kamalaa.. Samaan saumaan osui hampaiden tuloa, jonka piikkiin hankaluuksia laitetiin. 8-kuisena meno oli kuitenkin jo ihan kaoottista. Aloin taas karsimaan omaa ruokavaliotani, poisten ensin taas vehnän. 8½-kuisena lähti sitten loputkin viljat, maito, soija, porkkana, sitrushedelmät jne.. Neidinkin ruokavalio supistettiin ja niin alkoi taas tissikin kelpaamaan ja ruoka maistumaan. Ja voi sitä helpotusta! Jossain vaiheessa neiti päätti, että enää ei syödä makuullaan ja vaati saada tissin istuvilteen (paitsi unille mentäessä) ja sehän sopi mainiosti! :)
...Kunnes iski seuraava ongelma! Pienet hampaat oli neidistä ilmeisen mukavaa iskeä tissiin kiinni (SATTUU!!). Tätä jatkui estely-yrityksistä huolimatta kuukauden, jonka aikana neiti oli saanut rintani todella huonoon kuntoon! Molemmissa nänneissä oli syviä reikiä, joista valui verta ja joita yritin täyttää rasvalla. Yritin siirtyä pulloon ja pumppasin maitoa, mutta ei kelvannut. Rintakumit revittiin raivolla pois välistä. Kipu oli imettäessä aivan järkyttävää ja sen kruunasi imetyksen päätteksi reikiin iskeytyvät pienet hampaat. Onneksi pureminenkin oli VAIN vaihe, joka sitten loppui itsestään. Ja aivan taatusti olisi imetys loppunut, mikäli olosuhteet olisivat olleet toiset. Nyt oli vaan pakko jatkaa..
Pulloa neiti ole suostunut ottamaan oikeastaan koskaan. Nokkamukit kelpasivat hetken, mutta niistäkin suostui juomaan vain vettä. Tämä on siis tarkoittanut sitä, että olen ollut kiinni neidissä kokoajan. Ja vaikka imetys on ollut paikoitellen täyttä tuskaa, on se myös ollut aivan ihanaakin ja kaiken tuskan ja vaivan arvoista. Rintaraivareista ja lakkoiluista huolimatta tissi on ollut pienelle neidille myöskin TODELLA suuri tuki, turva ja lohtu (ja melkoinen tissitakiainen on ollutkin! :)).
Tällä hetkellä pieni neiti on 1v2kk ja imetän imetysdieetillä edelleen. Emme ole löytäneet sellaista maitoa, joka neidille sopisi ja jota neiti suostuisi juomaan enemmänkin kuin muutaman hörpyn. Välillä tilanne turhauttaa, myönnän! Ja välillä tekisi mieli tehdä jotain omia juttuja. Ja syödä mitä huvittaa. Mutta toisaalta tämä on lyhyt aika ja ehkä myöhemmin elämään mahtuu muutakin :)
Ehkä kerron mielipiteeni imettämisestä ylipäätään ihan omana tekstinään ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)