Miten meillä menee? Noh, en oikein tiedä!
Neiti siis syö taas. Ja juo. Ja tissillä varsinkin olisi. Neiti leikkii ja nauraa. Harjoittelee ahkerasti uusia sanoja ja temppuja...
MUTTA...Yöt ovat taas aivan tuskaa! Prepuhan siis kyllä neidille toi myös apuja, nieleskely hävisi ja nimenomaan öissä helpottava vaikutus alkoi näkymään. Nyt kun se pienikin apu on poissa, öisin täällä pyöritään, heräillään, itketään, kitistään, heräillään ja valvotaan. Niin ja tissillä pitäisi tietenkin roikkua...Itse ehdin juuri nukahtamaan, kun neidin yöhulinat alkavat. Valvotaan muutama tunti ja nukutaan levottomasti pari tuntia aamusta. Millon mä siis nukun?!
Tottakai soppaa pitää vielä hämmentää sillä, että yritetään saada ruokavaliota laajennettua. Mutta kun uusia ruokia on oikeasti PAKKO saada, jotta saisi ravinnonsaannin ja kasvun turvattua. Saimme kokeiluun näyte-eriä Neocate Spoon-valmisteesta ja eilen saimme siihen myös reseptin. Kokeilemme nyt siis sitäkin! Kokemuksia? Jos sen saisi sopimaan vaikka edes pari kertaa viikossa annettuna, niin sekin olisi todella hyvä ravitsemuksellinen lisä ruokavalioon!
Tänään kävimme neidin kanssa painokontrollissa juuri tuon edeltäneen niukan syömisen takia. Paino EI ollut onneksi laskenut! HUH! Paino oli kuukauden takaiseen punnitukseen verrattuna noussut huimat 100g, tosin tämäkin varmasti on kerätty parin viimepäivän aikana hurjalla tankkaamisella :)
Tuntuu, että elämä jumittaa taas jossain pause-tilassa. Odotan milloin se "oikea elämä" alkaa vaikka samaanaikaan pitäisi olla odottamatta, sillä tämä kuitenkin on sitä meidän elämää tällähetkellä. Välillä tulee kuitenkin hetkiä, jolloin sitä vaan on vaikea hyväksyä...
torstai 29. marraskuuta 2012
maanantai 26. marraskuuta 2012
Joko kohta helpottaa?
Melkoista säätämistä ollut taas tämä meidän arki!
Neiti lopetti lähestulkoon kokonaan syömisen ja hienosti alkaneen mukista juomisen. MIKÄÄN ruoka tai juoma ei maistunut. Vaipat alkoivat jo olemaan huolestuttavan kuivia, eikä pottaankaan tullut paria tippaa enempää pissaa. Neiti huusi, itki, kiuketteli, kiljui ja karjui. Ja oli sylissä. Ei siis ollut ollenkaan oma itsensä. Sitten alkoi vielä oksentelukin. Sekin vähä, mitä saatiin alas menemään, tuli herkästi ylöskin. :/
Voi sitä huolen määrää, kun neidin tukala ja huono olo huokui kaikesta hänessä. Kokoajan mielessä kieputtelee eri vaihtoehtoja. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Joko tulee pissa? Menisikö edes huikka vettä? Yksi mustikka? Joko lähdemme päivystykseen? Helpottaisiko jo huomenna? Ai eikö vieläkään kunnon pissaa!? Eikö ruoka vieläkään uppoa?! MITÄ NYT?!
Ja ainoa uusi asia on ollut prepun aloitus.
Niinpä Prepu lopetettiin kolmen viikon käytön jälkeen, sillä haitat olivat suuremmat kuin hyödyt. Nyt muutama päivä prepun lopetuksen jälkeen neiti jälleen SYÖ! :) Ja melkoisella ruokahalulla nyt ruokaa vetääkin ja hyvä niin! Ja neiti nauraa! Ja käkättää! Pönttöilee ja temppuilee! Vaipat kastuvat ja potan pohja peittyy! Äiti saa taas hävitä näköpiiristä!
Aivan ihanaa ja loistavaa <3
(Ei siis se, että prepu ei sopinut, tai se ettei siitäkään saatu tarvittavaa apua, tai että ollaan taas lähtöpisteessä...;))
Neiti lopetti lähestulkoon kokonaan syömisen ja hienosti alkaneen mukista juomisen. MIKÄÄN ruoka tai juoma ei maistunut. Vaipat alkoivat jo olemaan huolestuttavan kuivia, eikä pottaankaan tullut paria tippaa enempää pissaa. Neiti huusi, itki, kiuketteli, kiljui ja karjui. Ja oli sylissä. Ei siis ollut ollenkaan oma itsensä. Sitten alkoi vielä oksentelukin. Sekin vähä, mitä saatiin alas menemään, tuli herkästi ylöskin. :/
Voi sitä huolen määrää, kun neidin tukala ja huono olo huokui kaikesta hänessä. Kokoajan mielessä kieputtelee eri vaihtoehtoja. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Joko tulee pissa? Menisikö edes huikka vettä? Yksi mustikka? Joko lähdemme päivystykseen? Helpottaisiko jo huomenna? Ai eikö vieläkään kunnon pissaa!? Eikö ruoka vieläkään uppoa?! MITÄ NYT?!
Ja ainoa uusi asia on ollut prepun aloitus.
Niinpä Prepu lopetettiin kolmen viikon käytön jälkeen, sillä haitat olivat suuremmat kuin hyödyt. Nyt muutama päivä prepun lopetuksen jälkeen neiti jälleen SYÖ! :) Ja melkoisella ruokahalulla nyt ruokaa vetääkin ja hyvä niin! Ja neiti nauraa! Ja käkättää! Pönttöilee ja temppuilee! Vaipat kastuvat ja potan pohja peittyy! Äiti saa taas hävitä näköpiiristä!
Aivan ihanaa ja loistavaa <3
(Ei siis se, että prepu ei sopinut, tai se ettei siitäkään saatu tarvittavaa apua, tai että ollaan taas lähtöpisteessä...;))
tiistai 13. marraskuuta 2012
Oi Nexium!
Kaksi "Nexium-yötä" on nyt takana ja neiti on NUKKUNUT! Ei vieläkään täysin nukuttuja öitä, mutta nukuttuja kuitenkin, WAU!
Alkuyön kitinäheräämiset ovat kadonneet!! Eilen annoin ajatuksissani iltaprepunkin ja olin valmistautunut huutoyöhön, mutta neiti NUKKUI!
(Pari kertaa neiti heräsi tissille, mutta näitä herätyksiä ei edes lasketa mukaan, sillä hän nukahti kuitenkin heti syömisen jälkeen uudestaan.)
Jospa se ruokahalukin sieltä vielä palaisi ja yötissit saisi vihdoinkin pois! :)
(Olen melko varma, että tätä ei edes kannattaisi kirjoittaa, sillä todennäköisesti tämän tekstin myötä homma levähtää taas käsiin; uhmaan kuitenkin kohtaloa :))
Alkuyön kitinäheräämiset ovat kadonneet!! Eilen annoin ajatuksissani iltaprepunkin ja olin valmistautunut huutoyöhön, mutta neiti NUKKUI!
(Pari kertaa neiti heräsi tissille, mutta näitä herätyksiä ei edes lasketa mukaan, sillä hän nukahti kuitenkin heti syömisen jälkeen uudestaan.)
Jospa se ruokahalukin sieltä vielä palaisi ja yötissit saisi vihdoinkin pois! :)
(Olen melko varma, että tätä ei edes kannattaisi kirjoittaa, sillä todennäköisesti tämän tekstin myötä homma levähtää taas käsiin; uhmaan kuitenkin kohtaloa :))
lauantai 10. marraskuuta 2012
Maitoamukistamaitoamukista! Nukkumaannukkumaan!
Pikapäivitys meidän kuulumisista...
Olemme nyt jo pidemmän aikaan tarjonneet neidille riisimaitoa sekä "isojen tyttöjen mukista" (perusmuovimuki) sekä nokkamukista. Alasmenneet määrät ovat olleet minimaalisia, mutta sitkeästi olemme jatkaneet tarjoamista ja uuteen maitoon totuttelua.
Eräänä iltana tajusin, että tissitakiaisneiti oli ollut rinnalla KERRAN koko päivän aikana. Mukista on siis huomaamatta pikkuhiljaa alkanut maitoa maistumaan hieman enemmän!
Tästä huomiosta hämmästyneenä päätin, että nyt loppuu tissin tarjoaminen! Aikaisemmin siis olin tarjonnut aterioiden jälkeen ruokajuomaksi, mutta enää en tarjoisi -juokoon mukista :)
Tähän asti olen ajatellut ja toivonut, että neiti lopettaa tissihommat itse, kun on siihen valmis. Suurimman osan ajasta olen ajatellut tämän tapahtuvan "joskus hamassa tulevaisuudessa". En jotenkin näe omana tapanani väksisin rinnasta vieroittamista.
Näinollen neiti siis edelleen on saanut rintaa pari kertaa päivässä ja nokkista on tarjottu hanakasti. Riisimaitomäärät ovat edelleen pieniä (ehkä 2 desiä päivässä), mutta suunta tuntuu olevan oikea :)
Prepunaloitushelvetin jälkeen elo on alkanut normalisoitumaan, eli ollaan siis palaamassa siihen tilanteeseen, jossa oltiin ennen prepun aloitusta. Tähän on saattanut vaikuttaa myöskin se, että tiputin pois yhden antokerran. Ainakin hetkeksi.
Ruokamäärät ovat pieniä, mutta kuitenkin enemmän kuin 15 mustikkaa. Loppuyön unet ovat palanneet.
Mutta nuo yöt muuten...miten ihmeessä ne saisi rauhoittumaan?!
Neiti käy siis nukkumaan n. 20.00 ja nukahtaa aika helposti. Itse istun neidin vieressä ja jos kitinää alkaa tulemaan, silittelemällä rauhoittelen ja se todella hyvin tehoaakin. Pyrin aina siihen, että mitään ylimäärästä en tee, enkä sano. Jos neiti nousee, laitan vaan takaisin pötkölleen.
Itkut ja kitinät alkavat noin tunti nukahtamisen jälkeen. Tällöin on ihan selkeästi nieleskelyä, nousuja ja inhottavaa oloa. Silloinkaan en tee mitään ylimääräistä. Rauhoittelen ja silittelen kyllä, mutta ei mitään ylimääräistä. Neiti nukahtaa. Ja herää. Sama homma alusta. Ja alusta. Pahimmillaan heräilyjä on tunnin aikana lähes 10. Nyt olen neidille antanut nukkumaanmennessä Gavisconia, mutta eipä tunnut auttavan.
Sitten unet rauhottuu, joku itkukitinäherääminen saattaa väliin mahtua, mutta viimeaikoina seuraava herääminen on n. 02.00 jälkeen ja sitten ei enää silittelyt, rauhoittelut, hieromiset, kainaloon ottamiset eikä mitkään muutkaan temput auta. Tissiä on saatava!! Sen jälkeen nukahtaa ja seuraava herätys on n. 05.00 ja sama kuin edellisellä heräämisellä; tissiä on saatava!
Ja mä en haluu enää yöimetyksiä!! :D Jos saisi yöimetykset pois, voisi maito maistua paremmin päivälläkin...ÄÄÄÄH!
Ja imetyksen vähentämisen kanssa kävi juuri päinvastoin kuin olin ajatellut; yöimetykset pois ja päivisin saa jäädä.
Seuraavaksi taidan ottaa kokeiluun Nexiumin ja anto-ajaksi alkuillan, jos vaikka siten auttaisi öihin?!
Olemme nyt jo pidemmän aikaan tarjonneet neidille riisimaitoa sekä "isojen tyttöjen mukista" (perusmuovimuki) sekä nokkamukista. Alasmenneet määrät ovat olleet minimaalisia, mutta sitkeästi olemme jatkaneet tarjoamista ja uuteen maitoon totuttelua.
Eräänä iltana tajusin, että tissitakiaisneiti oli ollut rinnalla KERRAN koko päivän aikana. Mukista on siis huomaamatta pikkuhiljaa alkanut maitoa maistumaan hieman enemmän!
Tästä huomiosta hämmästyneenä päätin, että nyt loppuu tissin tarjoaminen! Aikaisemmin siis olin tarjonnut aterioiden jälkeen ruokajuomaksi, mutta enää en tarjoisi -juokoon mukista :)
Tähän asti olen ajatellut ja toivonut, että neiti lopettaa tissihommat itse, kun on siihen valmis. Suurimman osan ajasta olen ajatellut tämän tapahtuvan "joskus hamassa tulevaisuudessa". En jotenkin näe omana tapanani väksisin rinnasta vieroittamista.
Näinollen neiti siis edelleen on saanut rintaa pari kertaa päivässä ja nokkista on tarjottu hanakasti. Riisimaitomäärät ovat edelleen pieniä (ehkä 2 desiä päivässä), mutta suunta tuntuu olevan oikea :)
Prepunaloitushelvetin jälkeen elo on alkanut normalisoitumaan, eli ollaan siis palaamassa siihen tilanteeseen, jossa oltiin ennen prepun aloitusta. Tähän on saattanut vaikuttaa myöskin se, että tiputin pois yhden antokerran. Ainakin hetkeksi.
Ruokamäärät ovat pieniä, mutta kuitenkin enemmän kuin 15 mustikkaa. Loppuyön unet ovat palanneet.
Mutta nuo yöt muuten...miten ihmeessä ne saisi rauhoittumaan?!
Neiti käy siis nukkumaan n. 20.00 ja nukahtaa aika helposti. Itse istun neidin vieressä ja jos kitinää alkaa tulemaan, silittelemällä rauhoittelen ja se todella hyvin tehoaakin. Pyrin aina siihen, että mitään ylimäärästä en tee, enkä sano. Jos neiti nousee, laitan vaan takaisin pötkölleen.
Itkut ja kitinät alkavat noin tunti nukahtamisen jälkeen. Tällöin on ihan selkeästi nieleskelyä, nousuja ja inhottavaa oloa. Silloinkaan en tee mitään ylimääräistä. Rauhoittelen ja silittelen kyllä, mutta ei mitään ylimääräistä. Neiti nukahtaa. Ja herää. Sama homma alusta. Ja alusta. Pahimmillaan heräilyjä on tunnin aikana lähes 10. Nyt olen neidille antanut nukkumaanmennessä Gavisconia, mutta eipä tunnut auttavan.
Sitten unet rauhottuu, joku itkukitinäherääminen saattaa väliin mahtua, mutta viimeaikoina seuraava herääminen on n. 02.00 jälkeen ja sitten ei enää silittelyt, rauhoittelut, hieromiset, kainaloon ottamiset eikä mitkään muutkaan temput auta. Tissiä on saatava!! Sen jälkeen nukahtaa ja seuraava herätys on n. 05.00 ja sama kuin edellisellä heräämisellä; tissiä on saatava!
Ja mä en haluu enää yöimetyksiä!! :D Jos saisi yöimetykset pois, voisi maito maistua paremmin päivälläkin...ÄÄÄÄH!
Ja imetyksen vähentämisen kanssa kävi juuri päinvastoin kuin olin ajatellut; yöimetykset pois ja päivisin saa jäädä.
Seuraavaksi taidan ottaa kokeiluun Nexiumin ja anto-ajaksi alkuillan, jos vaikka siten auttaisi öihin?!
maanantai 5. marraskuuta 2012
Voihan Prepu!
Neljä päivää prepua takana ja voi jee, sanon minä! Toivoisin, että voisin sen sanoa positiivisessa mielessä, mutta..ei!
Neidin ruokailut ovat taas sitä samaa karmeeta puljaamista, mitä joskus silloin oireilun ollessa pahimmillaan. Paitsi että alas menevän ruuan määrä on vieläkin pienempää. Neidin ateriat ovat olleet esimerkiksi tällaisia:
15 jäistä mustikkaa
2 pastaa
1 lusikallinen perusmössöä (eli kana-riisi-parsakaali)
tai
4 lusikallista kaurajogurttia
1/4 riisikakkua
pätkä spaghettia
Ja unet (siis mitkä?!)..Alkuyö klo 20-00 menee ihan hyvin, vaikka tähänkin väliin saattaa pari heräilyä mahtua, mutta tällöin neiti rauhottuu helposti ja nopeasti uudestaan uneen. Loppyöt ovatkin sitten jotain aivan muuta. 00-08 meillä pyöritään, kitistään, torkutaan, kitistään, pyöritään, ähistään, torkutaan... Neidin torkkupätkätkin ovat olleet senverran lyhyitä, että ei siinä itsekään ehdi uneen vajoamaan. HUH!
Valvotun/TODELLA huonostinukutun yön seuraukset lävähtävät kasvoille heti "herättyä". Tänäänkin neiti kitisi koko aamupäivän, eikä mikään ollut hyvin. Kävimme asioillakin, jotta tulisi jotain muuta virikettä, mutta käytännössä tämäkin tarkoitti vain kitinäpaikan vaihtamista. Aamupuuro ei maistunut, lounas ei maistunut.. Ja äidin hermot kiristyy..
Ja ymmärrän kyllä ihan täysin, että huonojen öiden jälkeen neiti on tottakai väsynyt ja kiukkuinen. Ja että pienellä masulla menee aikaa tottua uuteen lääkkeeseen ja se aiheuttaa vatsavaivoja. Mutta silti tänään tuli jotenkin niin elävästi mieleen "vanhat ajat", jolloin elon täytti kitinä, refluksioireet, vatsavaivat, uniongelmat, vaunuhytkyttämiset ja se, kuinka riekaleina sitä itsekin oli. Mieleen tuli kaikki ne hirvittävät tunnemyrrellykset ja epätoivo. Ja mietin kuinka ihmeessä olen jaksanut tai jaksoin niinkin hyvin, kun nyt taas muutaman todella huonon (jollaiset joskus olivat arkea) päivän jälkeen olen aivan puhki!
Onneksi päiväunilta heräsi tänään iloinen ja nauravainen pieni neiti ja loppupäivä menikin jo normaalimmin. Neiti söi välipalaa, oikein ahmi päivällisen ja iltapuurokin oli hyvää :) Ainakin itse olen jo hieman huojentunut siitä, että tänään neiti on kuitenkin syönyt. Saa nähdä mitä tuleva yö tuo tullessaan.
Voi kunpa ne Prepulsidin toivotut vaikutukset alkaisivat pian ja neitiä kiusaavat vatsakivut helpottaisivat!
Neidin ruokailut ovat taas sitä samaa karmeeta puljaamista, mitä joskus silloin oireilun ollessa pahimmillaan. Paitsi että alas menevän ruuan määrä on vieläkin pienempää. Neidin ateriat ovat olleet esimerkiksi tällaisia:
15 jäistä mustikkaa
2 pastaa
1 lusikallinen perusmössöä (eli kana-riisi-parsakaali)
tai
4 lusikallista kaurajogurttia
1/4 riisikakkua
pätkä spaghettia
Ja unet (siis mitkä?!)..Alkuyö klo 20-00 menee ihan hyvin, vaikka tähänkin väliin saattaa pari heräilyä mahtua, mutta tällöin neiti rauhottuu helposti ja nopeasti uudestaan uneen. Loppyöt ovatkin sitten jotain aivan muuta. 00-08 meillä pyöritään, kitistään, torkutaan, kitistään, pyöritään, ähistään, torkutaan... Neidin torkkupätkätkin ovat olleet senverran lyhyitä, että ei siinä itsekään ehdi uneen vajoamaan. HUH!
Valvotun/TODELLA huonostinukutun yön seuraukset lävähtävät kasvoille heti "herättyä". Tänäänkin neiti kitisi koko aamupäivän, eikä mikään ollut hyvin. Kävimme asioillakin, jotta tulisi jotain muuta virikettä, mutta käytännössä tämäkin tarkoitti vain kitinäpaikan vaihtamista. Aamupuuro ei maistunut, lounas ei maistunut.. Ja äidin hermot kiristyy..
Ja ymmärrän kyllä ihan täysin, että huonojen öiden jälkeen neiti on tottakai väsynyt ja kiukkuinen. Ja että pienellä masulla menee aikaa tottua uuteen lääkkeeseen ja se aiheuttaa vatsavaivoja. Mutta silti tänään tuli jotenkin niin elävästi mieleen "vanhat ajat", jolloin elon täytti kitinä, refluksioireet, vatsavaivat, uniongelmat, vaunuhytkyttämiset ja se, kuinka riekaleina sitä itsekin oli. Mieleen tuli kaikki ne hirvittävät tunnemyrrellykset ja epätoivo. Ja mietin kuinka ihmeessä olen jaksanut tai jaksoin niinkin hyvin, kun nyt taas muutaman todella huonon (jollaiset joskus olivat arkea) päivän jälkeen olen aivan puhki!
Onneksi päiväunilta heräsi tänään iloinen ja nauravainen pieni neiti ja loppupäivä menikin jo normaalimmin. Neiti söi välipalaa, oikein ahmi päivällisen ja iltapuurokin oli hyvää :) Ainakin itse olen jo hieman huojentunut siitä, että tänään neiti on kuitenkin syönyt. Saa nähdä mitä tuleva yö tuo tullessaan.
Voi kunpa ne Prepulsidin toivotut vaikutukset alkaisivat pian ja neitiä kiusaavat vatsakivut helpottaisivat!
torstai 1. marraskuuta 2012
pH-rekisteröinti
Neidille tuli ihan odotetusti kutsu ph-rekisteröintiin, joka siis käytännössä tarkoittaa sitä, että ohut piuha asetetaan nenän kautta rekisteröimään ja mittaamaan mahdollisia happamia vatsansisällönnousuja.
Olin jo lähtökohtaisesti todella ristiiriitaisilla fiiliksillä tutkimuksen suhteen. Samaan aikaan ajattelin, että on hyvä, että tutkitaan, mutta samalla taas tulokset pelottivat. Mitä jos rekisteröinnissä ei näkyisikään mitään? Uskooko kukaan sen jälkeen neidin oireiluun? Uskonko itsekään?
Rekisteröintiä varten neidin lääkitys piti purkaa vähintään viikkoa ennen tutkimusta. Tämä siis tarkoitti mahdollista viikon tuskaviikkoa ilman apua tuonutta Nexiumia. Purku sujuikin kaikesta huolimatta yllättävän helposti. Pari ensimmäistä päivää menivät suht. normaalisti ja ehdin jo hieman huokaisemaan helpotuksesta; kyllähän me tää viikko selvitään! Kunnes sitten ensin alkoi älytön, päätön, levoton meininki. Sitten lyhenivät päiväunet. Seuraavaksi alkoi yöhulinat ja lopulta ilmaantui pientä pulautteluakin! Huh! Gavisconia käytimme hätäapuna, mutta viimeisen vuorokauden aikana sekin oli pannassa. Melkoista meininkiä oli.
Vihdoin saapui se odotettu maanantai, jolloin piuha laitettaisiin ja odotin sen loppumista, jotta päästäisiin aloittamaan lääkitys uudestaan. Neiti ei arvostanut piuhan pujottamista alkuunkaan. Huuto, yökkiminen ja kakominen oli hirvittävää. Piuha teipattiin kevyesti poskeen ja reppu (jossa mittari kulki mukana) laitettiin selkään. Emme päässeet edes polilta ulos, kun neiti alkoi oksentamaan, eikä yökkimisestä meinannut tulla loppua. Neiti oli väsynyt ja nälkäinen, sillä tutkimusta varten piti olla myös 4 tuntia ravinnotta. Saimme neidin mittareineen viritettyä turvakaukaloon ja lähdin ajamaan kotiin. Neiti nukahti matkalla ja jatkoi unia kotona edelleen kaukalossaan. Ja minä kuulostelin ja tarkistelin neidin heräämistä, jottei hän pääse piuhaan käsiksi.
Kaikesta tarkkailusta huolimatta neiti oli herännyt, poikkeuksellisesti vielä aivan hiljaa, kun normaalisti AINA karjaisee herätessään. Heti pienen rasahduksen kuullesani ryntäsin neidin luo. Neidin joka osoitti tuohtuneena piuhaa lattialla. "Kato, kato! Ohhoh". Jepjep! Meidän vuorokauden kestävä rekisteröinti kesti 1½ tuntia.
Soitin tietenkin heti polille. Seuraavan kerran mittarin asennus olisi mahdollista aikaisintaan viikon päästä. VIIKON!? Toinen viikko ilman lääkkeitä?! EIH! Noh, vaihtoehtoja ei ollut.
Toinenkin viikko meni enemmän ja vähemmän oireillessa ja Gavisconia käyttäen. Ainiin, ja pari hammasta tehden, jottei vaan helpon kaavan mukaan menisi.
Vihdoin saapui se odotettu maanantai, jolloin piuha jälleen pujotettaisiin pienen neidin sieraimesta ruokatorveen. Neiti huusi, ensimmäinen yritys ei onnistunut ja neiti kakoi ja yökki, toinen yritys toisen hoitajan toimesta onnistui ja piuha oli paikallaan. Tällä kertaa piuha teipattiin heti kunnolla ja kunnon teipillä. Tottakai neiti taas suuttui, mutta tällä kertaa operaatio meni rauhallisemmin. Neiti ei juurikaan kiinnittänyt huomiota piuhaan ja kantoi ylpeänä reppuaan. Yötäkin pelkäsin ihan turhaan. Seuraavana päivänä mittarin (tai lähinnä teippien) poistaminen oli inhottava juttu. Neiti ei olisi halunnut luopua repustaan :) Puoliso kävi palauttamassa mittarin ja me jäimme odottelemaan tuloksia.
Tulokset saimme maanantaina. Tutkimus osoitti, että poikkeamia oli runsaasti ja happamia nousuja todella on. Tavallaan olen huojentunut tuloksesta, sillä nyt on ainakin jotain konkreettista tukemassa omia havaintoja. Ja toisaalta olisin toivonut, että neidin vointi olisi refluksin suhteen ollut jo parempi.
Kävimme sitten samantien ottamassa ekg:n Prepulsidin aloittamista varten. Ekg oli normaali, joten saimme aloituspullon mukaan ja tänään neiti sai ensimmäisen annoksen lääkettä. Nexium on edelleen tauolla ja otamme sen sitten mukaan, jos tarve vaatii.
Edelleen olen hieman hämmentynyt tuloksista ja uuden lääkkeen aloituksesta. Jotenkin olin kuitenkin ajatellut, että ei meidän tilanne ole niin paha ja olisimme jo voiton puolella.
Toivottavasti Prepulsid toisi neidille avun <3
(Ainakaan eka annos ei järkyttäviä mahavaivoja aiheuttanut, sillä neiti on nukkunut jo yli 2h päikkäreitä!!! :O)
Olin jo lähtökohtaisesti todella ristiiriitaisilla fiiliksillä tutkimuksen suhteen. Samaan aikaan ajattelin, että on hyvä, että tutkitaan, mutta samalla taas tulokset pelottivat. Mitä jos rekisteröinnissä ei näkyisikään mitään? Uskooko kukaan sen jälkeen neidin oireiluun? Uskonko itsekään?
Rekisteröintiä varten neidin lääkitys piti purkaa vähintään viikkoa ennen tutkimusta. Tämä siis tarkoitti mahdollista viikon tuskaviikkoa ilman apua tuonutta Nexiumia. Purku sujuikin kaikesta huolimatta yllättävän helposti. Pari ensimmäistä päivää menivät suht. normaalisti ja ehdin jo hieman huokaisemaan helpotuksesta; kyllähän me tää viikko selvitään! Kunnes sitten ensin alkoi älytön, päätön, levoton meininki. Sitten lyhenivät päiväunet. Seuraavaksi alkoi yöhulinat ja lopulta ilmaantui pientä pulautteluakin! Huh! Gavisconia käytimme hätäapuna, mutta viimeisen vuorokauden aikana sekin oli pannassa. Melkoista meininkiä oli.
Vihdoin saapui se odotettu maanantai, jolloin piuha laitettaisiin ja odotin sen loppumista, jotta päästäisiin aloittamaan lääkitys uudestaan. Neiti ei arvostanut piuhan pujottamista alkuunkaan. Huuto, yökkiminen ja kakominen oli hirvittävää. Piuha teipattiin kevyesti poskeen ja reppu (jossa mittari kulki mukana) laitettiin selkään. Emme päässeet edes polilta ulos, kun neiti alkoi oksentamaan, eikä yökkimisestä meinannut tulla loppua. Neiti oli väsynyt ja nälkäinen, sillä tutkimusta varten piti olla myös 4 tuntia ravinnotta. Saimme neidin mittareineen viritettyä turvakaukaloon ja lähdin ajamaan kotiin. Neiti nukahti matkalla ja jatkoi unia kotona edelleen kaukalossaan. Ja minä kuulostelin ja tarkistelin neidin heräämistä, jottei hän pääse piuhaan käsiksi.
Kaikesta tarkkailusta huolimatta neiti oli herännyt, poikkeuksellisesti vielä aivan hiljaa, kun normaalisti AINA karjaisee herätessään. Heti pienen rasahduksen kuullesani ryntäsin neidin luo. Neidin joka osoitti tuohtuneena piuhaa lattialla. "Kato, kato! Ohhoh". Jepjep! Meidän vuorokauden kestävä rekisteröinti kesti 1½ tuntia.
Soitin tietenkin heti polille. Seuraavan kerran mittarin asennus olisi mahdollista aikaisintaan viikon päästä. VIIKON!? Toinen viikko ilman lääkkeitä?! EIH! Noh, vaihtoehtoja ei ollut.
Toinenkin viikko meni enemmän ja vähemmän oireillessa ja Gavisconia käyttäen. Ainiin, ja pari hammasta tehden, jottei vaan helpon kaavan mukaan menisi.
Vihdoin saapui se odotettu maanantai, jolloin piuha jälleen pujotettaisiin pienen neidin sieraimesta ruokatorveen. Neiti huusi, ensimmäinen yritys ei onnistunut ja neiti kakoi ja yökki, toinen yritys toisen hoitajan toimesta onnistui ja piuha oli paikallaan. Tällä kertaa piuha teipattiin heti kunnolla ja kunnon teipillä. Tottakai neiti taas suuttui, mutta tällä kertaa operaatio meni rauhallisemmin. Neiti ei juurikaan kiinnittänyt huomiota piuhaan ja kantoi ylpeänä reppuaan. Yötäkin pelkäsin ihan turhaan. Seuraavana päivänä mittarin (tai lähinnä teippien) poistaminen oli inhottava juttu. Neiti ei olisi halunnut luopua repustaan :) Puoliso kävi palauttamassa mittarin ja me jäimme odottelemaan tuloksia.
Tulokset saimme maanantaina. Tutkimus osoitti, että poikkeamia oli runsaasti ja happamia nousuja todella on. Tavallaan olen huojentunut tuloksesta, sillä nyt on ainakin jotain konkreettista tukemassa omia havaintoja. Ja toisaalta olisin toivonut, että neidin vointi olisi refluksin suhteen ollut jo parempi.
Kävimme sitten samantien ottamassa ekg:n Prepulsidin aloittamista varten. Ekg oli normaali, joten saimme aloituspullon mukaan ja tänään neiti sai ensimmäisen annoksen lääkettä. Nexium on edelleen tauolla ja otamme sen sitten mukaan, jos tarve vaatii.
Edelleen olen hieman hämmentynyt tuloksista ja uuden lääkkeen aloituksesta. Jotenkin olin kuitenkin ajatellut, että ei meidän tilanne ole niin paha ja olisimme jo voiton puolella.
Toivottavasti Prepulsid toisi neidille avun <3
(Ainakaan eka annos ei järkyttäviä mahavaivoja aiheuttanut, sillä neiti on nukkunut jo yli 2h päikkäreitä!!! :O)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)